Nick It Rufly

Nick It Rufly

Nick It Rufly

Comments Off on Nick It Rufly

Vaavi on Nora Luodon omistama ja Martti Luodon kasvattama, vuonna 2009 syntynyt quarter -tamma. Vaavi tuli alkeiskoulutukseen 2-vuotiaana. Vaavin pienen koon ja kevyen rakenteen takia etenimme hitaasti. Vaavi oli hitaasti kehittyvää sorttia myös henkisesti. Koulutus aloitettiin satuloinnilla ja selkään nousulla, jotka sujuivat alusta alkaen hienosti. Ensimmäinen talvi ja kevät harjoiteltiin kevyesti kolme kertaa viikossa perusasioita kaikissa askellajeissa. Kesällä vajaan vuoden treenin jälkeen kokeilimme vähän vastalaukkaa sekä pysähdyksiä laukasta ja spinejä. Vaavi antoi vauhdikkaan luonteensa ansiosta pientä lisähaastetta kouluttajilleen, mutta selässä kuitenkin pysyttiin. Kaikki käännösliikkeet tuntuvat Vaaville helpoilta ja ketteryydestä onkin etua. Muutama laukanvaihtokin onnistui. Kolme-nelivuotistalvi jatkettiin hokkien takia perusasiolla; lisäksi harjoiteltiin paljon trail-esteitä, jotta treeni pysyisi vaihtelevana. Keväällä 2013 Vaavi muutti takaisin omalle tallilleen, mutta tunnit jatkuivat kotitallilla Maya Salon ratsastaessa Vaavia.

Syksyllä 2014 Vaavi palasi takaisin valmennukseen. Talvi harjoiteltiin ahkerasti ja kesällä Tiina Salenius aloitti tavoitteellisen ratsastuksen Vaavin kanssa. Vaavi ja Tiina ovat osallistuneet valmennusklinikoihin säännöllisesti.

Back to Top